Tarjoamme laadukasta, asiantuntevaa ja asiakaslähtöistä täyden palvelun hautauspalvelua henkilön omaa tahtoaan kunnioittaen. Meiltä saat henkilökohtaista apua ja neuvoa. Järjestämme vainajan näköiset hautajaiset asiakasta kuunnellen. Jokainen ansaitsee muistettavat, oman näköisensä hautajaiset. Meille on kunnia-asia saada olla mukana järjestämässä ihan kaikenlaisia hautajaisia.

Olemme huolella valinneet laadukkaat ja luotettavat yhteiskumppanimme, joiden kanssa teemme tiivistä yhteistyötä. Hyvät suhteet sidosryhmiimme takaavat parhaan mahdollisen palvelukokonaisuuden 

Viipurin Hautaustoimisto

Neuvomme Teitä luottamuksellisesti kaikessa hautaukseen ja kuolinpesään liittyvissä järjestelyissä puh. 050 4727 980.

MISTÄ LÄHTEÄ LIIKKEELLE KUOLEMAN TAPAHDUTTUA?

Kaikissa hautaukseen liittyvissä järjestelyissä voi kääntyä hautaustoimistomme puoleen. Teemme yhteistyötä lukuisten eri viranomaisten kanssa, joten useat järjestelyt voidaan aloittaa kauttamme. Me täyden palvelun hautaustoimistona huolehdimme, että vainajan ja omaisten toiveet toteutuvat parhaalla mahdollisella tavalla. Meiltä saat henkilökohtaista palvelua vuoden jokaisena päivänä sinulle parhaimpana aikana.

Omaisten saatua tietää kuolemasta, on ryhdyttävä hautausjärjestelyihin. Ensin selvitetään onko vainajalla ollut toiveita hautausjärjestelyidensä suhteen sekä oliko vainaja tehnyt hautaus- tai ruumiinluovutustestamenttia. Hautausjärjestelyissä keskeisenä huomioon otettava asia on vainajan mahdollisesti eläessään esittämänsä toiveet.

KUKA VOI LÄHTEÄ JÄRJESTÄMÄÄN HaUTAJAISIA

Käytännönasioita hoitaa usein vainajan parhaiten tuntenut henkilö. Se voi olla sukulainen ystävä tai vaikkapa naapuri. Usein se on leski, lapset tai muu läheinen. Järjestelyt voidaan aloittaa välittömästä kuoleman tapahduttua.

Ensimmäisellä kerralla hautaustoimistossa asioidessa ei tarvita hautauslupaa. Hautausjärjestelyiden alussa tarvitaan muun muassa: vainajan henkilötiedot, tieto mahdollisesta hautaustestamentista sekä hautausta hoitavan henkilön yhteystiedot. Näillä tiedoilla päästään aloittamaan järjestelyt.

Miten valita arkUN Vai tuhkan hautaAMINEN?

Suomessa on kaksi tasavertaista hautustapaa – arkussa hautaaminen maahan tai tuhkaamisen jälkeen tuhkan hautaaminen. Hautaustoimilain mukaan vainaja tulisi haudata viivytyksettä. Ensin varmistetaan vainajan eläessään esittämät toiveet. Mikäli suvulla on olemassa arkkuhauta, voidaan hautaan myöhemmin haudata joko arkussa tai uurnassa –tilan salliessa. Vastaavasti uurnahautaan ei voida haudata arkkua. Selvitämme hautapaikan tiedot ja hautaamisen mahdollisuudet omaisten puolesta.

Siunaus- tai jäähyväistilaisuus -tai sen paikka ei ole hautaamisen tavasta riippuva. Arkkuhautauksen ollessa kysessä käytännön syistä voidaan valita hautapaikkaa lähellä oleva kirkko tai kappeli, ja tuhkauksen ollessa kyseessä valita kappeli, jonka yhteydessä on krematorio. Kuitenkin siunaus-/jäähyväistilaisuuden paikka voi olla muukin kirkko tai kappeli.

Arkku on vainajan viimeinen leposija. Vainaja on läsnä viimeistä kertaa fyysisesti kappelissa tai kirkossa yhtä kauan molemmissa hautaustavoissa – arkkuhautauksessa ja tuhkahautauksessa. Kappelissa tai kirkossa toimitetun tilaisuuden jälkeen arkkuhautauksessa siirrtyään hautausmaalle hautaanlaskuun. Tuhkaushautauksessa arkku jää joko paikalleen kirkkoon/kappeliin tai omaiset saattavat arkun tilaisuuden päätteeksi hautausautoon, josta kuljetus jatkuu krematoriolle,

KUVAGALLERIA- Hautajaiset

HAUTAJAISIIN VARATTAVAT AjAT JA PAIKAT

Etukäteen esitettyjen toiveiden, hautaustavan ja hautapaikan selvitysten jälkeen, hautaustoimisto varaa kirkon, kappelin tai muun hautajaisiin soveltuvan paikan. Tilaisuuteen varataan tarvittavat henkilöt, kuten pappi, kanttori, arkunkantajat, esiintyjät tai puhuja. Muistotilaisuus järjestetään usein välittömästi siunaus-/jäähyväistilaisuuden jälkeen. Hautaustoimisto selvittää toiveesta esitettyjen toiveiden perusteella parhaiten soveltuvan muistotilaisuuspaikan tarjoiluehdotuksineen.

Hautajaiset järjestetään usein noin 2-3 viikon päähän kuolemasta. Uurnan hautaukselle varataan erillinen aika aikaisintaan noin viikon päästä siunaustilaisuudesta. Tuhka on haudattava vuoden sisällä tuhkaamisesta.

Hautajaiset viipuri-aaltonen
Espoon siunauskappeli

HAUTAJAISTEN KUSTANNUKSET

Kaikki hautaukseen liittyvät kulut maksetaan yleensä kuolinpesän tililtä. Yksikin pesän osakas voi maksaa kuolinpesän tililtä hautaukseen liittyviä kuluja. Näitä ovat ensisijaisesti: mm. hautaustoimiston lasku, muistotilaisuus, hautapaikkamaksut, hautakivityöt sekä myöhemmin perunkirjoitus ja pesänselvityskulut. Hautausjärjestelyt kustantavat n. 1 000 eurosta useampaan tuhanteen euroon riippuen mitkä kaikki palvelut valitaan. Keskimääräiset hautajaiskustannukset ovat 1 850 euroa.

Varattoman kuolinpesän ollessa kyseessä, voivat omaiset kääntyä vainajan asuinalueen sosiaalitoimiston puoleen. Varaton vainaja saa sosiaalitoimesta maksusitoumuksen välttämättömimpiin hautajaiskuluihin.

Hautausjärjestelyiden alussa on hyvä selvittää myös onko vainajalla ollut työnantajan ottama ryhmähenkivakuutus tai jokin muu kuoleman varalle otettu vakuutus.

HAUTAPAiKKA

Seurakunta pitää yllä hautarekisteriä, ja oman alueen seurakunnan/seurakuntayhtymän on osoitettava hautapaikka kuntalaiselle. Hautausmailta löytyy usein erilaisia hauta-alueita, kuten esimerkiksi: ns. sukuhautoja, veteraanialue, muistolehto, kolumbaario ja tuhkan sirottelu-alue.

Haudattaessa muualle kuin olemassa oleville hautausmaille tai yleisille vesialueille, tarvitaan maanomistajan ja/tai haltijan kirjallinen suostumus hautaamiselle. Mikäli hautaaminen tapahtuu omalle maalle, ei paikalle saa pystyttää muistomerkkiä, sillä muutoin haudasta muodostuu yksityinen hautapaikka. Yksityisen haudan/hautausmaan perustaminen on tarkasti valvottua, jota valvoo Aluehallintovirasto (AVI).

Neuvomme kaikissa hautapaikkaan liittyvissä asioissa.

Hautaustestamentti
Osa hautaustestamenttia

Ennakkotilaukset

Hautajaiset voi suunnitella etukäteen. Kirjoittamalla ajatuksensa ylös, helpotetaan hautausta järjestävien taakkaa ja samalla varmistetaan, että omat toiveet tulevat huomioiduksi. Meiltä on saatavissa ”Hautausjärjestelyni” vihkosia, joita voi täyttää itse tai sitten yhdessä virkailijamme kanssa.

Kanssamme voi tehdä myös hautaustestamentin, jossa määritellän omat toiveet niin tarkkaan kuin halutaan.


Tutustu myös

TUKEA & OHJEITA